Päähenkilö Silva oli ennen ujo kiltti tyttö. Sen jälkeen, kun hänestä ja Jeminasta tuli parhaat ystävät, Silva sai pahoja vaikutteita. Nyt Silva on osallisena mm. näpistelyssä, ryypiskelyssä ja kiusaamisessa. Hän toimii näin varmaankin miellyttääkseen Jeminaa. Myös hyppy sillalta tapahtuu osittain saadakseen hyväksyntää paikalla olleilta. Koomassa Silva oppii arvostamaan elämää ja hän tajuaa, kuinka paljon hän oikeasti haluaa taas elää. Viestien viennin jälkeen Silva saa viimein rauhoittua ja nauttia elämästään. Hänestä on tullut kiltti, huomaavainen ja hän jälleen arvostaa elämäänsä.
Kirjassa Jemina ja Silva kiusaavat Inkeriä. Ennen sillalta hyppäämistä parhaat kaverukset näkevät Inkerin uimassa ja päättävät varastaa hänen vaatteensa pukukopista. He myös tilaavat rannalle pitsaa Inkerin nimellä. Myöhemmin, kun Silva palauttaa Koomassa saatuja viestejään, käy ilmi, että Inkeri oli aikeissa yrittää itsemurhaa samana iltana, kun Silva toi viestiä Inkerille. Viestin jälkeen Inkeri kertoo keränneensä painavia kiviä rannalle. Hänen oli tarkoitus hukuttaa itsensä.
Silvasta ja Inkeristä tulee kuitenkin todella läheiset ystävät. Muut koulussa kummaksuvat asiaa, erityisesti Jemina. Muiden mielipiteistä huolimatta he saavat toisiltaan tarvitsemaansa tukea. Inkeri päättää alkaa laihduttamaan ja Silva kannustaa häntä. Inkeri tiputtaa jonkin verran painoa, mutta pian hän ilmeisesti lopettaa laihdutuksen.
Sen jälkeen, kun Silva tutustui Inkeriin, hän tajusi ystävän ja kaverin eron. Jemina oli vain kaveri, mutta Inkeri oli tosi ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti