keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Marja-Leena Tiainen: Viestejä koomasta (osa 1)

Teos kertoo yläasteikäisestä Silva-tytöstä, joka satuttaa itsensä hyppäämällä sillalta kavereidensa perässä. Hän joutuu Kooma nimiseen paikkaan. Sinne päätyvät kaikki elämän ja kuoleman välillä tajuttomassa tilassa olevat. Silva tapaa siellä ihmisiä ympäri suomea ja muutakin maailmaa. Hän tutustuu mm. Kataan, joka tippui hevosen selästä, ja Jesseen, joka epäonnistui keuliessaan mopolla. Koomassa olevista toiset päätyvät tuonenenkeleiden matkaan eli kuolevat, ja toiset katoavat kuin tuhka tuuleen eli heräävät tajuttomuudesta. Silva saa tuonelasta tulleilta viestejä, jotka hänen pitäisi viedä eläville maan päälle. Eräs viesteistä kuuluu Inkerille, tytölle, jota Silva on kiusannut kaverinsa Jeminan painostuksella.

Rankan koettelemuksen jälkeen Silva herää elävänä ja hänen kuntoutuksensa voi alkaa. Seuraavien kuukausien aikana Silva toimittaa kyseisiä viestejä, ja hän saa hämmästyneiden katseiden lisäksi uusia ystäviä, joista yksi on Inkeri.

Teoksessa kuvataan hyvin erilaisia vaiheita murrosikäisen elämästä ja on sen takia hyvin samaistuttava.

Teos pomppasi hyllystä silmiini sen selkämyksensä takia. Sinisen sävy kannessa on kaunis ja fontti, jolla teksti on kirjoitettu eroaa hyvin muista kirjoista. Myös höyhen saa kiinnostuksen heräämään. Romaani on vuodelta 2016 ja sen teema on aina ajankohtainen. Kirjan sisältä löytyy sivuja, joissa on tummanharmaa reuna. Se tuo teokseen mysteerisyyttä ja mielenkiintoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti